Valmistaudu pandemian jälkeisiin juhlallisuuksiin
Rajoitusten poistamisen ja rokotustusohjelmien edistymisen myötä ovat häät (onneksi) palanneet elämäämme. Mutta joillekin vieraille, jotka ovat viettäneet yli 1,5 vuotta eristyksessä aktiivisesti muita ihmisiä vältellen, voi sosiaalisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin osallistuminen tuntua haastavalta.
Teksti: Anna Storm Kuvat: Shutterstock.com
Joistakin häävieraista muiden ihmisten lähellä seisominen voi tuntua jopa pelottavalta. Syitä pelkoon voi olla useita. Syynä voi olla joko tartunnan pelko tai se, että uskoo unohtaneensa, kuinka seurustellaan ja ollaan sosiaalisia tällaisissa tilanteissa, josta aiheutuu puolestaan epämukavuuden tunnetta. Tämä on täysin normaalia, ja monet ihmiset voivat tuntea olonsa epämukavaksi ennen sosiaalisia tilaisuuksia huolimatta siitä, onko ollut eristäytyneenä vaiko ei. Siksi tartumme nyt käteesi ja opastamme sinulle tien takaisin juhlakauteen.
Pitäisikö pakottaa itsensä sosiaaliseksi?
Ehdottomasti! Epämiellyttävän välttely vain lisää epämukavuutta. Paras tapa käsitellä sosiaalista ahdistusta on hypätä sinne pää edellä. Toki sen ei tarvitse tuntua jääkylmältä suihkulta, vaan on olemassa valmistautumistapoja, jotka auttavat lievittämään ahdistusta.
Ennen tapahtumaa
Ensimmäinen asia, joka sinun tulee tehdä, on muistuttaa itseäsi siitä, että et ole yksin tuntiessasi epämiellyttävyyden tunnetta ennen sosiaalisia kanssakäymisiä. Olitpa sitten henkilö, joka on aina tuntenut niin, tai jos tuntemuksesi ovat uusia ja pandemian jälkeisiä. Hyväksy tunteet sen sijaan, että yrittäisit taistella niitä vastaan. Omien fobioiden ja pelkotilojen hyväksyminen on useimmiten ensimmäinen askel kohti niiden helpottumista.
Mikäli olet huolissasi fyysisestä terveydestäsi, lue ajankohtaiset ohjeistukset. Jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa, olisi sinun kenties hyvä käyttää suusuojaa ja pitää etäisyyttä uusiin tuttavuuksiin.
Jos suuressa väkijoukossa oleminen tuntuu ylivoimaiselta, voit aloittaa pienimuotoisesti kutsumalla ystäviä illalliselle muutama viikko tilaisuutta ennen, ja tällä tavoin totutella hitaasti seurusteluun ja muiden ympäröimänä olemiseen.
Tapahtuman aikana
Olemme lähestulkoon kaikki olleet samassa tilanteessa, jopa ennen pandemiaa. Olet tapahtumassa ja alat tuntea itsesi hermostuneeksi. Päähäsi nousee kysymyksiä, kuten Kenelle minun tulisi puhua? Näytänkö OK:lta? Mitä keskustelunaiheita minun tulisi nostaa illallisen aikana? Älä huoli! Nämä ovat kaikki normaaleja ajatuksia, joita useimmat juhliin menevät ihmiset pohtivat – etenkin he, jotka kärsivät sosiaalisen kanssakäymisen fobiasta. Mutta on olemassa joitain tekniikoita, joita voit hyödyntää…
- Hengitä
Jos olet joskus ollut stressaantunut tai tuohtunut, sinua on todennäköisesti kehotettu hengittämään syvään. Tämä johtuu siitä, että syvään hengittäminen todella helpottaa ahdistusta. Syvään hengittäessäsi lisäät hapen virtausta aivoihin. Tämä antaa hermostollesi viestin rauhoittua, mikä auttaa sinua rentoutumaan ja olemaan vähemmän hysteerinen. Joten jos tunnet olosi huolestuneeksi tapahtuman aikana, mene vessaan ja ota kymmenen todella syvää sisäänhengitystä.
- Valmistele muutama sisäinen lause
Pahin, mitä voit tehdä tuntiessasi ahdistuneisuutta, on syyttää itseäsi tai tulla tilanteesta hysteeriseksi. Valmistele siksi muutamia sisäisiä lauseita, joita voit hiljaa toistella itsellesi tuntiessasi olosi huolestuneeksi. Esimerkkejä tästä voivat olla “Se, että olen hermostunut ei tarkoita, että jotain pahaa tapahtuu” tai “Tiedän, että tunnen oloni epämukavaksi nyt, mutta en ole vaarassa”.
- Kerro jollekin tuntemuksistasi
Tutkimukset osoittavat, että tuntiessamme olomme huonoksi, olomme kohenee merkittävästi, mikäli kerromme tuntemuksistamme jollekin. Ehkä tilaisuudessa on joku, jolle voit uskoutua, tai sitten voit lähettää viestin tai soittaa ystävällesi. Todennäköisesti monet tunnistavat sen ahdistuksen, jota sinäkin tunnet, ja voitte jakaa tuntemuksianne tai voit saada tukea ja näin ollen selvitä tapahtumasta helpommin.
Milloin tulisi hakea ammattiapua?
Sanotaanko, että olet kokeillut kaikkea, mutta mikään ei auta – siinä tapauksessa voi olla aiheellista hakea ammattiapua. Kun pelkotilasi estävät sinua tekemästä jokapäiväisiä asioita, on usein aiheellista hakea apua voidaksesi elää normaalia elämää ilman esteitä. Tässä apunasi toimivat sekä terapeutit että valmentajat, jotka ovat tämän aihealueen asiantuntijoita sinua varten.
Lue lisää
Turun parhaat ravintolat 2025 — 10 parasta ravintolaa
Onko kyseessä romanttinen treffit vai haluatteko juhlistaa jotain erityistä? Tässä ovat muutamat parhaista ravintoloista Turussa!
Vegaaninen häämenu
Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.
Haaveena omat Bridgerton-häät!
Romantiikkaa, pastellivärejä, tyylikästä muotia, ylellistä tunnelmaa ja 1800-luvun historiaa Englannista. Kuulostako unelmahäiltäsi?
Hääbingo
Hääbingo on hauska leikki tunnelman keventämiseen ja tutustumiseen.
Häät Toscanassa!
Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!
TESTI: Mikä hääteema sopii sinulle parhaiten?
Etkä tiedä, minkä hääteeman valitsisit? Tee tämä testi ja löydä persoonallisuuttasi parhaiten kuvaava teema.
Häävieraiden Budjetti
Häävieraat ovat valmiita käyttämään häihin keskimäärin 266 euroa – tätä vieraat odottavat häiltä
Hääaterian grand finale: Hääkakku!
Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…
8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi
Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.
Hauskoja juttuja juhlaan
Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!
Viininmaistelua Toscanassa
Kun Il Divo soi kaiuttimista, matka läpi kauniin italialaisen luonnonmaiseman ainutlaatuisen floran ja faunan kera, salpaa jokaisen vasta-avioituneen ja rakastuneen…
Michelin-ravintolat Pohjoismaissa
Michelin-oppaan tarkastajat ovat matkustaneet jälleen kuluneen vuoden aikana kaikissa viidessä maassa, jotka ovat mukana Michelin-oppaan pohjoismaisessa versiossa: Tanska, Suomi, Islanti,…
Kukkatrendit
Keskustelimme floristi Sara-Lisa Ludvigssonin kanssa voidaksemme kertoa sinulle vuoden kukkatrendit ja sen, mitä on tärkeää ottaa huomioon kukkia valittaessa.
Tarjoa persoonallinen alkumalja
Haluatko tarjota juhlavan vai persoonallisen tervetulomaljan? Tässä muutama ajaton klassikko.
Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus
Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…
Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää
Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!
Avioliitto näkyvissä!
Häiden suunnittelu on kuin merellä seilaamista – toisinaan myrskyää ja paiskitaan töitä, toisinaan otetaan vain rennosti ja nautitaan kyydistä.
Viehättäviä ja ihania hääsäveliä
Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?
9 vinkkiä – näin saatte enemmän irti hääjuhlasta!
Hääjuhlien suunnitteleminen on uskomattoman ihanaa – pitäkää huoli, että teette hääjuhlastanne ikimuistoisen kokemuksen vieraillenne!
Häämenu – trendit vuodelle 2022!
Ympäri maailmaa ruokien ja juomien alalla ilmaantuu jatkuvasti uusia trendejä.
Kukat tekevät juhlan
Millaiset ovat tämän hetken hääkukkatrendit? Millaisia mahdollisuuksia kukkien käyttö juhlassa antaa?
Kakkutrendit, jotka kannattaa painaa mieleen!
Ollaksenne kaupungin trendikkäin hääpari, tulee teidän tutustua lähemmin näihin upeisiin luomuksiin.
Naimisiin karkaaminen
Elopements, kuten tätä niin kauniisti kutsutaan, on nyt suositumpaa kuin koskaan.
Tavallisimmat häihin liittyvät tilaisuudet
Itse vihkimisen, seurustelun ja hääjuhlan sisältävän päivän lisäksi on olemassa useita häihin liittyviä järjestelyjä joista tässä käymme läpi tavallisimmat.