Meidän häät: Katja & Stefan

Kuvat: Diana Balnis (Montauk), Artisan Photography (Calliola)

Kaikista Katjan vastusteluista huolimatta he päättivät luoda hänelle profiilin Tinderiin. Ja tietysti, koska asia ei Katjaa kiinnostanut, ja hän muutenkaan ei ole appien sun muiden ystävä, piti ystävien hoitaa koko homma ja valita mieskin sieltä hänen puolestaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että jo samana iltana Stefan lähetti Katjalle viestin ja jutustelu heidän välillään jatkui pitkälle yöhön.

Yhteinen matka ei ole ollut helppo, sillä kahden perheen yhdistäminen on aina haastavaa. Katjalla on kaksi lasta ja Stefanilla kolme edellisistä liitoista. Ikäjakauma alussa oli 3-15-v. Perheessä on myös yhteensä kolme äidinkieltä; suomi, ruotsi ja saksa. Illalliskeskustelut ovat välillä huikeita kieltenvälisiä spektaakkeleita. Kaiken lisäksi pariskunta käyttää keskenään englantia, koska se ei ole kummankaan äidinkieli ja siten neutraali maaperä.

Kosinta

Stefan oli pohtinut kosimista pitkään. Hän oli jopa kysellyt Katjalta, että minkälainen kihlasormus olisi mieluisa, koska Stefan ehdottomasti halusi kosia sormuksen kanssa. Ei ehkä ihan helppo tehtävä, koska Katjan vastaus oli ”something extraordinary and exciting but simple”.

Eräänä syyskuisena viikonloppuna pariskunta oli viettämässä vuosipäiväänsä perinteisesti Järvisydämessä Rantasalmella. Stefan oli salaa koristellut huoneen kymmenin kynttilöin. Hän oli myös kirjoittanut Katjalle 18-sivuisen kirjeen. Kynttilänvalossa Stefan polvistui ja sai myöntävän vastauksen kysymykseensä. Onneksi myös sormus miellytti tulevaa morsianta. Kihlakuvat pariskunta otti itse heti seuraavana aamuna Rantasalmella. Innosta piukeina ja onnesta mykkinä alkoi häiden suunnittelu jo autossa kotimatkalla. Kotona Helsingissä kutsuttiin Amor-ryhmä eli Tinderin asennuksesta ja miehen valinnasta vastanneet ladyt kihlajaiskakkukahveille.

Lähes vuosi suunnittelua

Katja, joka on innostunut kielten opiskelusta, tilasi heti netistä saksankielisen hääsuunnittelukirjan. Ajatus oli oppia hääsanasto samalla tulevan aviomiehen äidinkielellä. Kirjaan kirjattiin heti aluksi kuukausisuunnitelma; mitä missäkin kuussa pitää tehdä, jotta stressi ei yllättäisi ja aika normaalin arjen rinnalla riittäisi kaikkeen.

Juhlapaikan etsintä

Tärkeintä Katjalle ja Stefanille oli sinetöidä hääpäivä ja paikka mahdollisimman nopeasti, jotta save-the-date-kortit voidaan lähettää eteenpäin ja näin kaapata päivä perheen ja ystävien kalentereista hyvissä ajoin. Hääpari kontaktoi ja pyysi tarjouksia useista paikoista ja niiden perusteella kävi parhaissa vielä paikan päällä haastattelemassa henkilökuntaa ja ideoimassa juhlien tyyliä ja tunnelmaa. Vaikka liikkeellä oltiin 10 kuukautta ennen häitä, oli moni paikka Helsingissä jo varattu kaikille kesäviikonlopuille. Tarjolla oli enää toukokuuta ja syyskuuta.

Katja ja Stefan näkivät monta upeaa paikkaa, mutta kun he astuivat Calliolan tiluksille, ei asiaa enää tarvinnut pohtia. He totesivat yhdessä ”Tämä on meidän paikkamme.” Calliolan merihenkisyys, ystävällinen ja joustava palvelu, maalaisromanttinen tunnelma, majoitusmahdollisuus vieraille, joista osa saapuisi ulkomailta sekä syrjäinen sijainti- kuitenkin Helsingin läheisyydessä – oli vastustamaton yhdistelmä. Parasta oli, että Calliolan henkilökunta ei säikähtänyt Katjan konkreettisia ideoita ja ajatuksia, vaan halusivat auttaa niiden toteutuksessa. Katjalle tärkeää oli, että paikka itsessään jo kuvastaa toivottua tunnelmaa ja lookia, eikä sodi sitä vastaan. Hänen lempisuunnittelulauseensa onkin ”Keltaiset seinät ovat aina keltaiset seinät ja jos keltaisesta ei pidä tai se ei toivottuun tunnelmaan sovi, on seiniä hankala peittää.”

Vihkiminen ulkomailla

Katja ja Stefan halusivat varsinaisen vihkimisen tapahtuvan ulkomailla privaatisti vain pakollisten todistajien läsnä ollessa. Ensimmäinen haaste olikin löytää vihkipaikka ja pappi. Kirkon nettisivujen kautta löytyi lista papeista, joilla on Suomen vihkioikeus ulkomailla. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että seremonia voidaan pitää suomeksi tai paikallisella kielellä ja että hääpari säästyy turhalta paperityöltä, sillä byrokratia hoituu aivan samalla tavalla kuin jos vihkiminen olisi Suomessa.

Kanariansaaret, jossa pappeja olisi ollut eniten, eivät kiinnostaneet, toivemaista Saksasta ja Italiasta ei pappeja löytynyt, ja niinpä pariskunta päätti ottaa yhteyttä New Yorkin suomalaisen seurakunnan pastoriin, Tiina Talvitiehen. New York tuntui luontevalta, merkitykselliseltä ja jännittävältä paikalta mennä naimisiin, olihan Katja aikanaan siellä itse asunut. Toiveena olivat kuitenkin rantahäät, ei Manhattan-häät. Yhdessä pastorin kanssa päätettiin, että vihkiminen tapahtuu Long Islandilla, Montaukin majakan juurella, Atlantin kuohuissa, rannalla. Majakka symboloi pariskunnalle uutta alkua, valoa, turvaa ja suunnannäyttäjää.

Seuraava haaste oli löytää majoitus, suunnitelma B sateen varalle, kampaaja, floristi, valokuvaaja, todistajat ja hääillallinen ulkomailta paikasta, jossa kumpikaan ei koskaan ollut käynyt. Alkoi hervoton internetin selaus. Montauk on pieni kaupunki ja vaihtoehtoja ei ollut montaa. Kävi myös ilmi, että valittu päivä oli valmistujaisviikonloppu, joten monessa paikassa oli jo täyttä, vaikka aikaisin liikkeellä oltiinkin. Lopulta löytyi viehättävä hotelli Atlantin rannalta, kampaaja, jonka kanssa tosin ei ollut yhteistä kieltä ja floristi, joka taikoi upean kimpun sekä valokuvaaja, joka ei hermostunut, vaikka aikataulut pettivät ja tuuli niin, että ei pystyssä meinannut pysyä.

Todistajiksi olivat aluksi lähdössä Suomesta mukaan kaksi pariskunnan läheistä ystävää, mutta lopulta he joutuivat matkansa perumaan, koska toinen heistä sai pysähdyttävän syöpädiagnoosin. Pastori lohdutteli ja kertoi, että on mahdollista pyytää myös vaikka ohikulkijoita todistamaan ja että kaikki kyllä järjestyy. Lopulta kävi niin onnellisesti, että Katjan paikallinen ystäväpariskunta, Lisa ja Marcel, pääsi todistajiksi.

Moodboard kaikessa mukana

Valmisteluja helpotti kovasti, että kotoa löytyi valmiiksi jo paljon materiaalia, kuvia, kirjoja ja lehtiä, sillä Katja on toiminut aikanaan myös hää- ja tapahtumasuunnittelijana. Suuri valkotaulu muutettiin ”moodboardiksi”. Moodboardiin kerättiin kuvia paikoista, kukista, väreistä, ajatuksista, koristeista ja kaikesta mahdollisesta pitkin vuotta. Lokakuussa käytiin fiilistelemässä myös Love me do-häämessuilla. Varsinaiset kutsut lähetettiin useassa eri erässä, ensimmäiset ulkomaalaisille, jotta heillä on aikaa varata lennot ja suunnitella matkansa. Lisäksi hääpari teki Facebookiin tapahtuman häistä. Siellä oli helppo informoida, muistutella, vastata kysymyksiin niin, että kaikki näkevät vastaukset, sekä julkaista kuvia suunnittelumatkamme varrelta ystäviemme iloksi.

Juhlia teemoitti lopulta violetin eri sävyt, ankkurit, majakat ja merellinen maalaisromanttinen tunnelma. Valkoisten pöytäliinojen päälle asetettiin hopean siniset kaitaliinat, floristi Kaijan upeat kukka-asetelmat sekä lilat kynttilät ja puiset tuikut. Hääkarkkien sijaan violeteista pusseista löysi jokainen vieras pussin ruiskukkien siemeniä – lahja, josta on iloa hieman pidemmäksi aikaa. Pukukoodiksi valikoitui semi-formal, mikä aiheuttikin kysymysvyöryn vierailta. Tässäkin pelasti Facebookin tapahtuma, johon oli helppo postata mallikuvia semi-formal pukeutumisesta.

Hääpari koosti juhlavieraille myös ”hääpassin”, johon oli koottu päivän ohjelma, osa vihkivaloista, Calliolan tarina, menu, some-suunnitelma, vieraiden lyhyet esittelyt sekä ystävien ja äitien ajatuksia hääparista.

Haastavaa pöytäjärjestyksen luomista varten piirrettiin valkotaululle kuvat pöydistä ja kartongista leikattiin nimikyltti jokaiselle vieraalle. Näin järjestystä oli helppo varioida. Samaa taktiikkaa käytettiin myös Calliolan majoitusjärjestystä suunnitellessa. Valkotaululle oli myös helppo piirtää, sommitella, laskea etäisyyksiä ja koristeiden määriä suunnitellessa. Kynttilöitä hankittiin kilokaupalla Lahdessa sijaitsevasta Finnmarin tehtaanmyymälästä.

Suurin painajainen: hääpuvut, kampaus ja meikki

Suurimmaksi haasteeksi ja aikaa vieväksi sekä stressaavaksi prosessiksi osoittautuivat hääpuvut. Katja ei löytänyt valkoista morsiangeeniään, vaikka kuinka etsi. Hän sovitti kymmenittäin ”perinteisiä” hääpukuja. Mikään ei oikein tuntunut omalta tai sitten vain ylä- tai alaosa miellytti. Niinpä Katja päätti kääntyä ompelijan puoleen. Sinikka Nikander otti haasteen vastaan. Katja näytti kuvia ja kertoi mistä missäkin puvussa piti ja mistä ei. Lisäksi keskusteltiin väristä, koristeista, puvun muodosta ja kankaista. Keskustelujen perusteella Sinikka piirsi kuvan ja pienten muutosten jälkeen löytyi yhteisymmärrys. Seuraavaksi piti valita kankaat, ei ihan helppo tehtävä sekään. Sinikka esitteli Katjalle satoja pitsimalleja. Näistä valittiin kymmenkunta finaaliin ja muutaman yön yli nukuttuaan Katja teki tuskaisen valinnan. Hän ei edelleenkään ollut varma oliko valinnut oikein. Pitsin valinnan jälkeen pohdittiin minkä värinen kangas laitetaan alle. Valkoinen ei tuntunut omalta ja lopulta Katja päätti teetättää harmaan hääpuvun. Useiden sovitusten, pohdintojen ja korjausten jälkeen syntyi yhteistyössä todella kaunis puku. Katja aloitti puvun etsintäprosessin heti lokakuussa, mutta lopullinen versio puvusta oli valmis vasta viikkoa ennen häitä. Sinikan kanssa oli hyvä työskennellä, sillä hän kuunteli asiakasta, otti vastaan palautetta ja oli matkalla mukana koko sydämellään.

Kengiksi Katja valitsi kimmeltävät korkokengät Calliolaan ja säihkyvät rantasandaalit Montaukiin. Kaulakorua ei tarvittu, sillä puvun kaula-aukkoa reunusti upea helminauha. Korvakoruvaihtoehtoja oli kotona useampia, mutta ne oikeat löytyivät vasta kolme päivää ennen vihkimistä. Saksasta tilattiin Stockmannin White Dress-liikkeen kautta valkoinen shaali viileän sään varalle.

Stefan toivoi häihin jotain normaalista poikkeavaa. Laajan kuvakatselmuksen tuloksena löytyi muutamia hyviä ideoita, mutta käytännössä näitä vaatteita ei kukaan myynyt. Stefan tykästyi erääseen liiviin, jonka oli kuvassa nähnyt, mutta kaupat olivat pullollaan vain tavallisia, kaikki samanlaisia, liivejä. Siispä myös Stefan päätti teetättää puvun, mutta huomasi pian, että ihan kuka vaan ei tällaista liiviä suostu tekemään. Lopulta löytyi kuunteleva räätäli ja Stefan teetätti itsellensä hääpuvun omien toiveidensa perusteella. Tämäkin puku valmistui vasta viime metreillä, viikkoa ennen häitä. Ja oikean väristä kravattia ei vieläkään ollut löytynyt. Matkaan lähdettiin varakravatin kanssa ja kolmea päivää ennen häitä löytyi oikean sävyinen kravatti sekä Katjan korvakorut ja rannerengas New Yorkin Macy’s tavaratalosta. Stefanin sydämenmuotoiset kalvosinnapit tilattiin erikseen Cufflinks Deposta ja niitä koristi merkintä K+S.

Kun unelmien puvut vihdoin olivat löytyneet, alkoi kiistely niiden kuljetuksesta Finnairin kanssa. Katja ja Stefan olisivat halunneet kuljettaa hääpuvut käsimatkatavarana lentokoneessa, jotta ei ole vaaraa niiden hukkumisesta matkalla ja jotta ensi töikseen ulkomailla ei tarvitsisi alkaa silityspuuhiin. Finnair oli kuitenkin sitä mieltä, että puvut ovat liian suuret kuljetettavaksi käsimatkatavarana. Hääpari ei antanut periksi, vaan oli yhteydessä lentoyhtiöön neljä kertaa, kunnes saivat toivotun vastauksen ja onnittelut häiden johdosta. Lento sujui lopulta erittäin mukavasti ja hääparia tervehdittiin jo ovella ja puvut kuljetettiin ystävällisesti koneen etuosan takkikaappiin.

Katjalle tärkeää oli näyttää omalta itseltään hääpäivänä ja siksi hän olikin etukäteen hieman huolissaan, miten onnistuvat kampaus ja meikki ilman koekampausta ja -meikkiä USA:ssa, peläten erityisesti, että Amerikassa luonnollinen ei välttämättä tarkoita samaa kuin Suomessa. Meikin osalta ongelma ratkaistiin Stockmannin meikkiopastuksella ja koehäämeikillä. Katja hankki tarvittavat tuotteet mukaan ja näytti maskeeraajalle Amerikassa kuvan toivotusta luonnollisesta tyylistä. Kampauksen suhteen mentiin myös kuvien perusteella. Kuitenkin lopputulos ei ollut toivottu. Ystävällinen kampaaja teki korjaukset morsiamen toiveiden mukaisesti. Meikin osalta morsian joutui itse korjaamaan ja poistamaan puolet juuri ennen valokuvausta ja vihkimistä. Tulos ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta kannustavan sulhasen ja valokuvaajan kauniiden sanojen jälkeen Katjakin löysi hymynsä jälleen. Calliolassa ei onneksi nähty vastaavaa draamaa ja herttainen Kati, joka vastasi morsiamen lookista, korjaili kampausta ja lisäsi punaa pitkin iltaa aina tarvittaessa.

H-hetki Long Islandilla

Katja ja Stefan lensivät New Yorkiin, josta jatkoivat matkaa vuokra-autolla kohti Long Islandin kärkeä, Montaukia. Alueelle oli annettu myrsky-, ukkos- ja kaatosadevaroitus hääpäivälle. Hääparin ensimmäinen tehtävä oli siis etsiä katoksellinen vihkipaikka varasuunnitelmana myrskyn varalle. Tämän löydyttyä valittiin ykkösvihkipaikka majakan juurelta rannalta.

Katja kävi häitä edeltävänä päivänä vielä mani- ja pedikyyrissä. Illalla valmisteltiin hääillallista, joka oli päätetty nauttia yhdessä papin ja todistajien kanssa upeassa, kerran elämässä, hotellihuoneessa merinäköaloin huikeassa Gurney’s Montauk Resortissa. Taustalle hääpari oli valmistellut Spotify-listan lempimusiikkiaan.

Hääpäivän aamuna hääpari nautiskeli aamiaista yhdessä hotellin terassilla merta ihaillen, mutta samalla huomaten, että rannalla liehui punainen lippu, varoitus myrskystä. Vieläkään ei siis tiedetty varmasti, missä vihkiminen lopulta tulisi tapahtumaan. Papin, valokuvaajan ja todistajien kanssa oltiin tiiviissä puhelinyhteydessä koko päivä.

Katja vietti sovitun kahden tunnin sijaan reilut kolme tuntia kampaamossa. Aikaa säästääkseen Stefan kävi sillä välin noutamassa hääkimpun ja napinläven floristilta. Aikataulu oli jo tässä vaiheessa menetetty. Autossa matkalla kampaajalta hotellille Katja totesi Stefanille ”perfect is not the word of the day”. Paljon aikaa ei ollut vaatteiden vaihdolle hotellilla, kun morsiamen piti vielä itse korjata meikkiä ja vähän kampaustakin. Pikavaihdon ja korjausten jälkeen Katja ja Stefan matkasivat kohti majakkaa, vieläkään ei satanut! Tunnin valokuvaussessio kutistui viiteentoista minuuttiin, jotta seremonia pääsi alkamaan lähes ajoissa.

Musiikki on Katjalle ja Stefanille, pitkän linjan musiikin harrastajille, erityisen tärkeää. Musiikkivalintoja hääpäivään mietittiinkin pitkään ja hartaasti. Alkumusiikiksi rannalle valikoitui Sibeliuksen Andante festivo:  jotain suomalaista ja juhlavaa. Aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen kuunneltiin Reinhard Meyn Ich liebe dich: jotain saksalaista ja merkityksellistä. Loppumusiikkina oli vielä huikean kaunis Saint-Saënsin Joutsen. Kaikkihan tietävät, että joutsenet ovat uskollisia ja solmivat elinikäisen parisuhteen kumppaninsa kanssa. Muutoin seremonian taustamusiikkina olivat Atlantin hurjat aallot, humiseva, kova tuuli sekä lintujen viserrys.

Pappi Tiina antoi hääparin itse valita luettavat Raamatun tekstit. Lisäksi perinteinen korinttilaiskirje kuunneltiin Harri Viitasen säveltämänä, Mika Nisulan ja Jouni Someron tulkitsemana, joskin Spotifysta kaiuttimen kautta. Isä meidän-rukouksen lausuivat kukin omalla äidinkielellään. Hääpari oli kirjoittanut omat häävalansa. Yhdessä oli kirjoitettu yksi yhteinen pätkä (alla), jonka molemmat lukivat ja loppu oli kummankin omaa tekstiä.

”With this ring, I take you as my best friend, partner in life and my one true love. I give you my heart, a hand to hold and a reason to believe. I choose you to struggle and succeed with, to love and to grow old with.”

Ikimuistoisen ja kauniin vihkitilaisuuden jälkeen nautittiin herkullinen hääillallinen hotellilla. Vieraiden lähdettyä Katja ja Stefan istuivat terassilla kuohuviinin ja mansikoiden kera merta ihaillen ja henkeään haukkoen siitä, kuinka elämä juuri nyt tarjoilee parastaan. Täydellinen päivä sittenkin.

Vihkimatka New Yorkiin ja Long Islandille oli samalla Katjan ja Stefanin häämatka. Häiden jälkeen oli vielä hetki aikaa ihastella Montaukia ja ostaa lapsille tuliaisia. Viimeisenä päivänä hääpari nautiskeli auringosta New Yorkin Central Parkista, mihin Katja myös jätti morsiuskimppunsa.

Juhlat Suomessa

Pitkän harkinnan jälkeen Katja ja Stefan päättivät, että näin merkityksellistä virstanpylvästä on myös juhlittava, vaikkakin sitten hieman pienemmin. Suuria juhlia Katja ja Stefan eivät halunneet, mutta tärkeää oli saada myös lapset mukaan juhlimaan. Vieraslistan tekeminen on varmasti juhlien kuin juhlien suunnittelun vaikein tehtävä, koska on pystyttävä tekemään rajauksia. Katja ja Stefan rajasivat paljon ja selkeästi, suurimpana syynä toive pienistä juhlista. Omat lapset, äidit, veljet, kummit, muutama ystävä, pari läheisintä kollegaa ja muutama edustaja heidän kuoroperheestään. Edesmenneet rakkaat isät ja Katjalle erityisen läheiset isovanhemmat olivat mukana kuvina juhlatilassa.

Juhlinta aloitettiin perjantaina saksalaisten sukulaisten ja ystävien kanssa saunomalla ja grillaamalla. Tämä osoittautui erittäin hyväksi ajatukseksi, koska hääpäivänä ei hääparilla ole mahdollisuutta keskustella pitkään kaikkien kanssa. Rento illanvietto perjantaina oli hyvä aloitus hääviikonlopulle.

Lauantaina oli varsinaisen hääjuhlan vuoro. Koska juhlaväelle ei tarjottu tilaisuutta päästä mukaan vihkitilaisuuteen, halusivat Katja ja Stefan tehdä näyttävän entreen juhlaan. Vieraat oli ohjeistettu odottamaan venevajalla. Hääpari lapsineen saapui juhlaan veneellä, Mirabella båttaaxilla. Venevajalle he astelivat lasten kanssa Sibeliuksen Andante festivon tahtiin. Juhlan avasi komeasti paikalle saapuneet kuoroystävät Helsingin filharmonisesta kuorosta johtajanaan Jonas Rannila. Kuoro esitti hääparin toiveesta kolme ihanaa kappaletta; Tauben Så skimrande var aldrig havet, Celine Dionin ja Andrea Bocellin tunnetuksi tekemä the Prayer sekä Aulis Sallisen Onko Suomessa kevät. Huipennuksena oli vielä Mozartin säveliin kuoroystävän uudelleen sanoittama Hyvät ystävät juhla voi alkaa, hääparille nostamme maljaa.

Onnitteluhalausten ja -maljojen jälkeen siirryttiin sisälle juhlapaikkaan. Juhlinnan avasi Katjan puhe, jossa hän kertoi tarinan siitä, kuinka Stefanin kanssa tapasivat, suomeksi ja saksaksi. Tämän jälkeen nähtiin hääparin valmistama video heidän yhteisistä vuosistaan. Pääosassa hääparin rinnalla olivat itseoikeutetusti heidän lapsensa. Illan aikana saatiin nauttia Calliolan herkullisista ruoista sekä ystävien huikeista lauluesityksistä kuin myös lasten valmistelemasta mahtavasta Tuttu juttu-leikistä. Yksi illan kohokohdista oli Stefanin kaunis puhe, jossa oli huomioitu myös äidit ja lapset, sekä laulu Katjalle.

Hääkakun mukana juhlaan tuli myös tuulahdus Long Islandia, sillä kakkutaiteilja Sonja oli taiteillut kakun kylkeen Montauk Point majakan. Häätanssiksi hääpari valitsi Frankie Vallin Can’t take my eyes off You. Katjan ja Stefanin suunnitelma oli luoda tanssiin myös koreografiaa, mutta lopulta aika ei vain riittänyt kaikkeen ja tästä luovuttiin. Hääpari pyöri tanssilattialla mututuntumalla ja hyvinhän sekin onnistui! Musiikista ja jazzahtelevasta tunnelmasta hääjuhlassa vastasi huippuartisti, Storyvillessäkin vakituisesti vieraileva, Nat Newborn.

Loppuillasta siirryttiin vielä venevajalle tanssimaan ja nauttimaan kauniista kesäillasta.

Kuka kosi – Stefan

Vihkipaikka – Montauk Point Lighthouse, Atlantin valtameren rannalla

Juhlapaikka – Calliola, Snappertuna

Mistä morsiamen vaatteet olivat – Ateljee Sinikka Nikander (morsian ja Sinikka suunnittelivat yhdessä)

Mistä sulhasen vaatteet olivat – Räätälistudio BQ

Sormukset – Malmin korupaja ja Laatukoru

Ruoka –  Calliolan keittiömestarin kalamenu

Kakku – Art of Cakes, Sonja Crockford

Valokuvaaja – Diana Balnis (Montauk), Artisan Photography (Calliola)

Kukat – Cawell, Kaija Juvonen

Morsiamen look – Kati Räsänen (Calliola)

Hääbändi – Nat Newborn